Etusivu

PMK
Hallitus
Liity jäseneksi

Kilpailut
Motocross
Enduro
Juniorit

Yyterin motocrossrata
Ratamaksu

Keskusteluforum
Tiedotuslista
Materiaalisalkku
Kuvia
Yhteistyökumppanit
Linkit

Kiimakallion enduro-poluilla jälleen luvat kunnossa

   Kiimakallion alueen lupa-asiat on vihdoin saatu kuntoon, joten halukkailla on mahdollisuus lunastaa ”ajo lupa”  enduroreitille. Reitti siis kulkee useamman omistajan mailla, jotka MÖNKIJÄ YHDISTYS ja NOORMARKUN OFFROAD TEAM ovat vuokranneet ja hoitaneet ympäristöluvat ajoharjoittelua- ja offroad team myös kilpailuiden järjestämistä varten. Em. kerhojen kanssa on sovittu että, alueella voidaan myös pyörillä ajaa ns. alivuokralaisina maksamalla reitti ”vuokraa” 10e/kerho/hlö/vuosi eli kyseinen alue ei ole PMK:n hallinnassa vaan alueella ajetaan siis henkilökohtaisella luvalla, näin ollen myöskään PMK:n jäsenyys ei ole välttämättömyys (tosin suositeltavaa). Alueen maasto on pääasiassa hidasta teknistä kivikkoa ja kalliota, toki kaasuttamaankin pääsee. Ensimmäisellä ns. tutustumis kerralla, ajo lupa ei ole välttämättömyys kunhan mukana on joku reitin entuudestaan tunteva kuljettaja.

Muutama asia josta ei voi liikaa muistuttaa
-Monttu ei ole luvallista aluetta ja etenkin KASOISSA AJAMINEN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY vaikka siellä olisikin vanhoja jälkiä.
-Merkatulla reitillä on syytä pysyä, jottei vahingossa eksytä naapurin puolelle.
-Vaasantieltä  alueelle saavuttaessa matkalla on yksi talo jonka kohdalla muistaakseni 40 km/h rajoitus, tätä on syytä noudattaa.
-Reitti ei sijaitse suljetulla alueella eli myös rekisteröimätön ajoneuvo on oltava liikennevakuutettu.
-”Vuokraisännillä” on alueella etuajo oikeus eli varsinkin pidemmältä lähtiessä kannattaa esim. em. kerhojen sivuilta tarkistaa ettei siellä ole mitään tapahtumaa käynnissä.
Satakunnan mönkijät ry
Noormarkun Off Road Team

  Reittiä ei ole talven aikana päästy ajamaan johtuen Offroad Teamin ympäristöluvan vanhenemisesta, mutta porukan innosta ja keleistä riippuen voisi ehtiä vielä spoorin avaamaan ennen kevät tulvia, ajatuksia tästä vaikka foorumiin.

  Lupia ja lisätietoja voi kysellä sähköpostilla vkgarage@luukku.com

 Terv: Ville Koivumäki

 
  viimeksi muokattu: 03/19/2010